22. marraskuuta 2017

3x Tämän hetken tunnustuksia

Olen tehnyt aiemmin blogiini sellaisia "random faktoja minusta" -tyylisiä postauksia, joissa kerron hieman itsestäni. Tällä kertaa kerron itsestäni hieman eri tavalla. Päätin nimittäin ottaa vastaan Emmyn tekemän "3x" -haasteen! Eli tässä olisi arkisia faktoja minusta. 

3x tunnustuksia

3x Paha tapa: Kynsinauhojen repiminen. Sunnuntaimätöt (on ok herkutella kerran viikossa, mutta noi mun jäätävät sunnuntaimätöt vetää kyllä herkuttelun aika överiks). Kärsimättömyys (kaikki pitää saada nyt ja heti!).

3x Outo tapa: Juon kaikkea pillillä jos mulla on huulipunaa tai olen liikenteessä (myös olutta!). Kun innostun jostain biisistä (Échame la Culpa!!!) kuuntelen sen aina miljoona kertaa putkeen. Haen joka ikinen sunnuntai aamupalaksi Lidlistä tuoretta leipää ja croissantteja.

3x tunnustuksia

3x Parasta peilikuvassa: Pituus (163cm = saan käyttää jäätävän korkeita korkkareita ja silti Teemu on mua pidempi). Kädet (mä oon jotenkin välttynyt meidän suvun nakkisormilta ja olen niin onnellinen siitä). Se sellainen yleinen sopusuhtaisuus mun kropassa.

3x Paras paikka missä käynyt: Espanja, Kreikka ja Pariisi.

3x Paikka, jonne haluan: Barcelona, Marbella ja Madrid. ...okei okei hyvä on, jos mietitään hetki Espanjan ulkopuolelta niin Los Angeles, Lontoo ja Australia.

3x tunnustuksia

3x Häpeän hetkiä: Aina kun multa kysytään jotain ja saan kysyä "anteeks mitä" joku 4 kertaa, koska en vain kertakaikkiaan saa ihmisten puheista selvää. Aina kun on mennyt filmi poikki alkoholin takia. Aina kun menkkaränkkänä suutun ihan totaalisesti jollekin jostain todella pienestä asiasta enkä hetken päästä enää edes muista miksi olin suuttunut.

3x Eniten ärsyttää: Kylmyys, pimeys ja loska. Olen varmaan "muutaman" kerran maininnut etten pidä talvesta :D

3x tunnustuksia

3x Parhainta maailmassa: Jos mietitään muutakin kuin perinteistä perhe, ystävät ja teemu komboa niin kesä, palmut ja Piña Colada.

3x Lempi tavara: Mun kaikki Sims pelit (ja niitä on sitten paaaaaljon), Hello Kitty pehmolelu (ostin sen mun ja teemun ekana vuosipäivänä silloin aikanaan) ja pääpyyhe (en oikeasti tiedä mitä pitkähiuksiset ihmiset tekevät ilman tätä).

3x Lempi vaate: Korkkarit, kesävaatteet ja oloasut.

19. marraskuuta 2017

Kimallusta loppuvuoden juhliin


Pikkujoulut ja uusi vuosi ovat siitä ihania juhlia, että niissä saa pukeutua vaikka päästä varpaisiin kimallukseen. Jotenkin tuntuu, että muina juhlina ei samalla tavalla voi innostua paljeteista ja glitteristä. Rakastan erityisesti kimaltavia yläosia ja ne ovatkin pääroolissa tämän päivän asukollaaseissa. Tässä siis inspiraatiota pikkujoulujen ja miksei vaikka uuden vuoden kimaltaviin asuihin.


Asuinspiraatiota

Okei, aloitetaan heti sillä mun bravuurilla eli hempeillä väreillä ja tyttömäisellä fiiliksellä. Viininpunainen antaa tähän mukavasti väriä ja sellaista omanlaista joulunajan tunnelmaa.

Asuinspiraatiota

Seuraavaksi sellainen asu, jonka todennäköisimmin näkisin itseni päällä. Kimalteleva siniseen taittava toppi ja mustat siistit housut. Päälle hopeisia koruja, korot jalkaan, pikkulaukku olalle ja menoksi.

Asuinspiraatiota

Viimeisenä vielä vähän tanssittavampi asu, joskin ehkä nahkahousut eivät ole käytännöllisimmästä päästä tanssiessa. Rakastan kuitenkin tuollaisen hopeisen topin ja nahkahousujen yhdistelmää. Väriä voi asuun tuoda sitten vaikka punaisilla huulilla ja kynsillä.

Mitä mieltä sinä olet näistä asuista? Pidätkö kimaltavista asuista tähän aikaan vuodesta?

16. marraskuuta 2017

Päivä minun kanssani


07:00 Herätyskelloni soi. Olen kuitenkin aivan unessa vielä (venähti hieman nukkumaanmeno eilen), joten sammutan hälytyksen, käännän kylkeä ja jatkan unia.

07:20 Havahdun taas puhelimeni hälytykseen. Tällä kertaa se muistuttaa minua ottamaan e-pillerin. Teen työtä käskettyä. En ole vielä kuitenkaan valmis nousemaan ylös, joten nappaan kännykän käteen ja tarkistan sähköpostit, Facebook ilmoitukset sekä Instagramin.

07:33 Nousen ylös, laitan aamutakin päälle ja aamutossut jalkaan ja siirryn aamupesulle.

07:51 Pakkaan itseni keittiön ruokapöydän ääreen läppärin ja kahvin kera. Normaalisti joisin murukahvia, mutta tänä aamuna Teemu oli vahingossa keittänyt itselleen liikaa kahvia, joten nyt mennään normaalin kahvin kanssa ainakin ensimmäinen kuppi. Avaan muistivihon ja kirjoitan pikaisesti ylös kaikki tarpeelliset kellonajat tähän mennessä tätä postausta varten.

Päivä minun kanssani

08:00 Siirryn työskentelemään läppärillä. Tarkistan heti ensimmäisenä yritykseni sähköpostin, blogini kommentit sekä YouTube kanavani kommentit sekä varmistan vielä päivän aikatauluni. Tänään on luvassa haasteinen päivä. Olen ollut kuumeessa viimeiset pari päivää ja vaikka kuume onkin jo laskenut, minun tulisi silti ottaa vielä tämä päivä iisisti. Minulla on kuitenkin sovittuna tälle päivälle kaksi asiakastapaamista, joten nyt on vain selvittävä. (Minulla on siis digitaalisen markkinoinnin palveluita tarjoava yritys.) Lisäksi minun pitäisi kuvata video YouTube kanavalleni. Tällä hetkellä olo on vielä ihan ok, mutta saa nähdä miten käy kun olen pystyssä ja menossa koko päivän.

08:15 Valmistaudun asiakastapaamisiin ja tutustun heidän toimintaansa.

09:45 Rupean laittautumaan ja kuvaan samalla videon YouTube kanavaani varten. Siinä ohessa juon toisen kupin kahvia (murukahvia tällä kertaa) ja otan kuvia tätä postausta varten. Sen jälkeen syön aamupalan ja tarkistan vielä kartasta missä ensimmäinen tapaamiseni on.

11:05 Laitan kamat kasaan ja lähden kävelemään bussipysäkille.

12:00 Päivän ensimmäinen asiakastapaaminen alkaa.

13:12 Asiakastapaaminen on nyt pulkassa ja lähden suunnistamaan keskustaa kohti, jossa seuraava tapaamiseni pidetään. Sitä ennen on kuitenkin aika paljon aikaa tapettavana, joten päätän käydä lounaalla tässä välissä.

Päivä minun kanssani

14:04 Istahdan Forumin Espresso Houseen kahvin ja kana-mozzarella leivän kera. Syön lounaani ja sen jälkeen juttelen Teemun kanssa puhelimessa. Seuraavaksi avaan läppärin ja rupean kirjoittamaan tätä postausta muistiinpanojeni pohjalta.

15:00 Tajuan, että unohdin ottaa muistikortinlukijan mukaan. Olin ajatellut hyödyntää tämän ajan editoimalla videoa, mutta en nyt saa tiedostoja mitenkään siirrettyä koneelle. Päätän siis laittaa itselleni Dropboxin kuntoon (tulen käyttämään sitä erään asiakkaani kanssa). Hetken jälkeen tajuan kuitenkin, että täällä Espresso Housessa ei tahdo yhteydet pelata. Huoh, senkin pitää siis odottaa kotiin asti. Päädyn tekemään pieniä sekalaisia sälähommia liittyen blogiini ja yritykseeni. Muistan esimerkiksi, että minun on pitänyt päivittää YouTube videoideni loppuruutu. Sen voin tehdä nyt.

16:15 Valmistaudun reilun tunnin päästä alkavaan asiakastapaamiseen. Päänsärky on alkanut voimistumaan, ei kuitenkaan niin paljon, että haluaisin ottaa särkylääkkeen. Kirjoitan ylös vielä viimeisimmät päivitykset tähän postaukseen.

Päivä minun kanssani

16:41 Juuri kun alan valmistautumaan lähtöön, saan puhelun asiakkaalta, joka minun on tarkoitus tavata. He joutuvat siirtämään tapaamista 1,5 tunnilla eteenpäin eli tapaaminen alkaakin vasta kello 19. Pohdimme hetken kannattaako siirtää tapaaminen kokonaan toiseen päivään, mutta tulemme siihen tulokseen, että hoidetaan asia kuitenkin vielä tänään. Harmi, tämän kun olisin tiennyt aiemmin, olisi ollut paljon kannattavampaa mennä käymään kotona välissä. Noh, ei voi mitään, ei auta muu kuin odotella lisää. Teemu soittaa minulle ja juttelemme hetken puhelimessa.

17:05 Nyt on kyllä pakko vähän liikkua. Haluaisin kyllä jotain smoothieta tässä vielä hörppiä, mutta oikeastaan voisin siirtyä hieman lähemmäs seuraavaa tapaamispaikkaa. Pakkaan tavarani kasaan, käyn vessassa ja lähden toiseen Espresso Houseen juomaan smoothien. Saan hieman jaloteltua ja vähän raitista ilmaa. Mielikin virkenee kummasti!

17:25 Istahdan Forumin toiseen Espresso Houseen (siihen pienempään johon pääsee sisälle suoraan kadulta) veden ja hedelmäsmoothien kera. Otan muutamat kuvat taas tätä blogipostausta varten, vastailen viesteihin ja päivitän viimeisimmät tapahtumat tähän tekstiin. Päivitän Instagramiin uuden kuvan ja rupean suunnittelemaan asioita blogiini ja yritykseeni liittyen.

18:30 Alan pikkuhiljaa pakkaamaan kamojani kasaan ja rupean siirtymään Pauligin Kulmaan, jossa seuraava tapaamiseni pidetään. Lähden ajoissa, koska haluan ehtiä ottamaan matkalla vielä kuvia Stockan edestä. Nuo jouluvalot ovat niin ihania!

Päivä minun kanssani

19:00 Asiakastapaaminen Kulmassa alkaa vihdoin. En halua enää tässä kohtaa päivää juoda enempää kofeiinia, joten päädyn ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilemaan Chai Lattea. Ystäväni on tätä minulle joskus kesällä suositellut, mutta nyt vasta tuli kokeiltua ja voi että mitä olen missanut! Tämähän on aivan taivaallista!

20:20 Tapaaminen on nyt pulkassa ja lähden kävelemään kohti rautatientoria.

20:36 Nousen bussiin, avaan läppärin ja päivittelen taas tekstiä tähän postaukseen.

21:20 Astun kotiovesta sisään ja heti ensimmäiseksi vaihdan yöpuvun päälle. Huh, tämä on ollut pitkä päivä! Kun olen saanut mukavemmat vaatteet päälle, jaan kuulumiset Teemun kanssa, hoidan dropbox asennuksen loppuun, käyn pesemässä meikit kasvoilta ja teen tuorepuuron valmiiksi huomista varten. Olen alkamassa lämmittää kaalilaatikkoa, kun tajuan ettei minulla ole minkään sortin ruokahalua tällä hetkellä, joten laitan kaalilaatikon takaisin jääkaappiin.

22:20 Istahdan Teemun kanssa sohvalle katsomaan yhden jakson The Big Bang Theorya. Tajuan, että olen juonut koko päivänä vain yhden lasin vettä (ja 3 kuppia kahvia + Chai Latte), joten tankkaan nestettä oikein kunnolla. Kylläpä onkin jano! Jakson jälkeen valmistaudumme nukkumaanmenoon.

22:50 Kömmin uupuneena sänkyyn, pistän pään tyynyyn ja vaivun unten maille.

14. marraskuuta 2017

12x Puhelinräpsyjä


puhelinräpsyjä

1. Niin onnellisena uudesta takista. // 2. Muistatteko kun lumi kävi kylässä? // 3. Ahh noi pallovalot, kuinka rakastankaan niitä ♥ // 4. Teemu teki meille kanapastaa.

puhelinräpsyjä

1. Tulin yhtenä päivänä töistä kotiin ja huomasin, että Teemu oli ostanut mulle Halloween kukan. Ihana mies ♥ // 2. Tähtivalot ikkunassa. Ihanaa piristystä tähän pimeyteen. // 3. Sarjassa "täysin satunnainen otos". Halloween kynttilästä päätellen otettu loka-marraskuun taitteessa ja viinistä päätellen on perjantai tai lauantai? Jep, mennään näillä. // 4. Mun rakas jokapäiväinen aamupalani, joka ei ole muuttunut ainakaan vuoteen.

puhelinräpsyjä

1. Asua viime perjantailta, kun käytiin katsomassa Stand Upia. Leopardikuosinen paita ja nahkahame, toimii! // 2. Nii tosiaan se lumi, sitähän tuli aika kiitettävästi. Mihin se hävis? // 3. Tämä ihanan söpö Halloween kynttilä tarttu matkaan viime Espanjan reissultamme. // 4. Taas todella tyylikkäänä lähössä töihin. 

9. marraskuuta 2017

In & Out - #10


Huomenna alkaa viikonloppu jipii! Mutta sitä ennen haluan vielä jakaa teille minun suosikki ja inhokki trendejä tällä hetkellä. Huiii tämähän on jo kymmenes osa In & Out sarjassani! Kylläpä näitä on tullut tehtyä paljon! Näitä on kuitenkin niin kiva tehdä ja tekin näytätte tykkäävän näistä, joten miksipä näitä lopettamaan. Muistuttelen taas että nämä ovat vain minun henkilökohtaisia mielipiteitä eikä niiden ole tarkoitus loukata ketään. Jokaisella on oma maku ja jokainen tekee asiat oman makunsa mukaan ja niin sen pitääkin mennä. On vain hauska nähdä kuinka ihmiset näkevät asiat eri silmin.

IN

In & Out
Kuvat: 1, 2, 3
Leoparditakki: Minun rakkauteni leopardikuosiin ei taida kuolla ikinä, mutta tähän aikaan vuodesta se aina ponnahtaa pintaan entistä kovemmin leoparditakkini vuoksi. Ostin pari vuotta takaperin paksuhkon leoparditakin ja se päällä tulee vedeltyä aina loppusyksystä ja alkukeväästä. Rakkaus.

In & Out
Kuvat: 1, 2, 3
Ylipolvensaappaat: Ikuisena vilukissana haluaisin ostaa ylipolvensaappaat, joiden avulla saisin lisättyä hameiden käyttömahdollisuuksia sekä lämmitettyä jalkoja silloin kun farkuissakin meinaa palella. Plus että nämä näyttää tosi kivoilta. Ostoslistalle!

In & Out
Kuvat: 1, 2, 3, 4
Sisustusvalot: Suosikkiasiani siinä kun talven synkkyys iskee on sisustusvalot. Meidän olkkarin ikkunoista löytyykin jo tuon oikean yläkulman kaltaiset tähtiverhot. Lisäksi meillä on olkkarissa sisustusvalopalloja seinällä kiertäen hyllyä. Rakastan näitä ihania tunnelmavaloja ♥

OUT

In & Out
Kuvat: 1, 2, 3
Korsetti tai toppi paidan päällä: Tästä en ole ikinä tykännyt. Muistan kun nämä tuli pintaan ja olin sillai "miksi, toihan on aivan kamalan näköstä" ja eipä tuo mielipiteeni tähän trendiin ole sen jälkeen muuttunut. Kamalalta näyttää vieläkin.

Mitä mieltä sinä olet näistä trendeistä?

6. marraskuuta 2017

Eroon suorittamisesta

Eroon suorittamisesta

Minusta on jännä huomata kuinka suhteeni kiireeseen, tekemiseen ja suorittamiseen on muuttunut vuosien varrella. Olen blogissani aiemminkin puhunutkin siitä kuinka minulla on tapana aina ylibookata itselleni liikaa tekemistä. Opiskeluaikoina tämä näkyi pahimmillaan silloin, kun otin lähes tuplamäärän kursseja, samaan aikaan olin kahdessa eri työpaikassa ja tein pahimmillaan jopa 45 tuntia viikossa töitä täysipäiväisen opiskelun (ja niiden kaikkien ylimääräisten kurssien) ohella. Okei okei, tuo oli pahin tilanne eikä sitä kestänyt onneksi kauaa. En oikeasti ole muulloin vetänyt itseäni ihan NOIN piippuun. Otin viimenään opikseni siitä ja rauhoitin tahtia. Huomasin kuitenkin aika pian, että mikäli minulta löytyi ylimääräistä aikaa, aloin kehittelemään uusia projekteja.

Läheisimpäni ovat kuulleet minun varmasti todella usein voivottelevan siitä kuinka aikani ei riitä kaiken tekemiseen. Tämä antaa taatusti väärän käsityksen tilanteestani, koska itse en muuttaisi tilannettani mistään hinnasta. Vaikka vihaan sellaista "sinulla on x tuntia aikaa tehdä a, b ja c", niin sellainen "on niin paljon mitä haluaisin tehdä, mutta vuorokaudessa ei riitä tunnit" puolestaan on aivan ihanaa.

Eroon suorittamisesta
Eroon suorittamisesta

Minusta on rikkaus, että maailmassa on niin paljon kaikkea kivaa (myös urapuolella) mitä haluaa tehdä, että aika ei tahdo riittää. Rakastan niin paljon luoda jotain omaa, oppia uusia asioita ja kokea uusia asioita. Rakastan myös sitä että minulla on monta projektia meneillään. Olen kuitenkin kantapään kautta saanut opetella sen, että vaikka on niin paljon kaikkea mitä haluaa tehdä ja saada aikaiseksi, kaikkea ei pidä tehdä juuri nyt ja mahdollisimman nopeasti. Kuten kaikessa muussakin, tässäkin minun on pitänyt löytää se kultainen keskitie.

Vielä jokunen aika sitten kun opiskelin tein sitä että aikataulutin kaiken tekemiseni. "Tuolloin teen asiat a, b ja c ja tuolloin asiat d, e ja f". Silloin se oli hyvä ratkaisu, koska silloin oli ehdottomia deadlineja, jotka eivät olleet minun määriteltävissä. Asiat piti saada tehtyä mahdollisimman nopeasti ja tuo oli paras tapa saada minut toimimaan tehokkaasti. Tuollainen suorittamiseen keskittyvä tekeminen kuitenkin syö sitä itse tekemisen iloa. Yhtäkkiä ne kivat asiat eivät olekaan enää niin kivoja kun ne pitää vaan saada nopeasti alta pois, jotta päästään seuraavaan kivaan asiaan. Nyt kun suurimmilta osin määrittelen itse eräpäivät asioille, haluan keskittyä itse tekemiseen en suorittamiseen. Haluan antaa asioille niin paljon aikaa kun ne vaativat, sen sijaan että tekisin asiat vain vauhdilla pois alta. Haluan nyhrätä yhden asian parissa niin kauan kunnes lopputulos on sellainen mistä todella tykkään.

Eroon suorittamisesta

Oman henkisen hyvinvointini takia minun on pitänyt myös oppia tekemään tasapainoisesti sekä niitä "tärkeitä" asioita (kuten työ, yritys ja blogi) että niitä rentouttavia ja rauhoittavia asioita (kuten katsoa tv:tä kullan kainalossa, meditoida tai nähdä ystäviä). Tuossa aikatauluttamisessa oli aina se vaara että sellaiselle rentouttavalle tekemiselle ei jäänyt aikaa, koska oli niin paljon kaikkea muuta, jonka mielsin tärkeämmäksi. Nykyään osaan rajata itselleni omaa aikaa. Esimerkiksi aamujen kaksi ensimmäistä tuntia sekä iltojen kaksi viimeistä tuntia ovat aina minun aikaa, jolloin en tee mitään "hyödyllistä".

Nykyään en myöskään enää mieti mitä minun pitää saada aikaiseksi tänään. Sen sijaan mietin, mitkä ovat ne yhdestä kolmeen seuraavaa asiaa mitkä keskityn tekemään huolella ja intohimolla nyhräten, kesti kauan kesti. Jos blogipostausten väliin jää hieman enemmän aikaa kuin normaalisti sen takia, että haluan nyhrätä postauksen parissa vähän pidempään niin olkoon. Jos jokin "ei niin tärkeä" asia jää tekemättä sen takia että annoin tärkeimmälle asialle vähän enemmän huomioa niin olkoon. En ota enää stressiä suorittamisesta, vaan keskityn nauttimaan siitä itse tekemisen ilosta.

2. marraskuuta 2017

Lokakuun suosikit

Lokakuun suosikit

Lokakuun suosikit olisi päivän aiheena ja videon muodossa kuten aina. Kokeilin tällaista asetelmaa nyt ensimmäistä kertaa ja näköjään mun pitää jatkossa olla lähempänä kameraa, koska nyt oon niin pienenä tuossa, että kamera parka ei näytä ymmärtävän kumpaan sen on tarkoitus tarkentaa, minuun vai takaseinään :D


Ps. Huomenna on perjantai! Jee! ♥

30. lokakuuta 2017

Viime viikonloppuna..

viikonloppuna

..Herättiin kun siltä tuntui ja vietettiin aamut katsellen tv-sarjoja.

..Vietetiin peli-iltaa meillä Teemun, mun veljen ja sen ihanan tyttöystävän kanssa.

..Käytiin Teemun kanssa katsomassa Stand Up -esitys.

..Laitettiin tähtiverhot ikkunaan. Nyt on niin ihanan tunnelmallista. ♥

..Polttelin tuoksukynttilöitä ja tuoksutuikkuja.

..Käytiin Teemun siskolla kylässä.

viikonloppuna

..Söin mozzarella pizzan.

..Ostettiin valkoinen joulukuusi. Sellaista olen halunnut jo useamman vuoden. ♥
Sitä en kuitenkaan  sentään vielä laittanut pystyyn. :D

..Pistin päälle mun suosikki oloasun - pinkit olohousut, villasukat ja lämmin karvainen pöllöpaita. 

..Haettiin taas Lidl:stä aamupalaksi sämpylää ja croissantteja.

..Käytiin Ikeassa pyörimässä ja päätettiin pistää uusiksi lähes koko keittiön astiasto.

..Pidettin leffailta Teemun kanssa.

26. lokakuuta 2017

Talven tunnelmaa - Parasta talvessa


Parasta talvessa
Kuvat: 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15

Tänä aamuna heräsin tokkuraisena ja avasin pimennysverhot, jotta valo pääsisi sisään ja herättäisi minut. Verhon takaa paljastuikin totaalinen talven ihmemaa! Ja koska kuitenkin olen 100% kesäihminen niin talvi ei kyllä ihan ole minun juttuni. En voi sietää sitä kylmyyttä, pimeyttä ja sadetta joka kestää puolet vuodesta. Talvessa on kuitenkin paljon asioita, joista tykkään - anteeksi, joita rakastan - ja siksi haluankin pistää ne talven negatiiviset puolet pois mielestä ja täyttää mielen niillä talven ihanilla asioilla. Rupesin siksi tekemään tätä tunnelmataulua talvesta ja pakko sanoa, että nyt olen jo niin talven fiiliksissä että taisin muuttaa itseni juuri talvi-ihmiseksi!

Minusta parasta talvessa on kaikki villavaatteet ja täkit joiden alle hautautua. Kuumat juotavat kuten glögit ja jouluteet. Jouluvalot sekä kodin sisällä että ulkona. Rakastan käydä talvella pimeällä kävelemässä ulkona ja ihastelemassa valkoista talven ihmemaata. Puita, jotka ovat täynnä lunta ja ihmisten koteja, joiden pihat ovat täynnä jouluvaloja. Joulu itsessään on taianomaista aikaa. Joulukuusen voisin pystyttää jo nyt ja tortut ja piparitkin haluaisin uuniin jo samantien samalla kuunnellen joululauluja. Sitten kynttilät ja tunnelmavalot päälle ja täkin alle viettämään elokuvailtaa - ohjelmassa tietenkin jouluisia tai muuten vain talvisia elokuvia. Ovea koristamaan vielä ihanan talvinen joulukranssi. Jonain vapaapäivänä kullan kanssa luistelemaan jäälle ja mukaan kuumaa juotavaa termarissa. Sitten vielä jos vähän leikityttää niin ei muuta kuin tekemään lumiukkoja ja lumienkeleitä.

Vaikka en voi sietää kylmää ja pimeää, on talvessakin paljon ihanaa.

25. lokakuuta 2017

Mitä syön päivässä


Mitä syön päivässä

Siitä onkin jo jonkin aikaa kun olen viimeksi tehnyt "mitä syön päivässä" -videon, joten päätin että nyt olisi aika tehdä uusi. Tällä videolla käyn siis läpi kaikki mitä syön tuon kyseisen päivän aikana. Toivottavasti pidätte videosta!


Ps. Tuorepuuron resepti löytyy täältä.

23. lokakuuta 2017

Raikas ja terveellinen tuorepuuro


Olen tässä syksyn mittaan tutustuttanut itseni tuorepuurojen ihmeelliseen maailmaan ja testaillut hieman erilaisia yhdistelmiä. Kokeilujen tuloksena olen löytänyt yhdistelmän, joka on aivan mielettömän herkullinen, terveellinen ja täyttävä ja tämän reseptin haluan jakaa tänään myös teille. Olen huomannut, että tämä tuorepuuro pitää minut kylläisenä todella pitkään ja siksi se on minulle aivan mahtava välipala juuri ennen töihin lähtöä. Töissä kun en ikinä oikeastaan syö mitään - kahvia lukuunottamatta.

Tuorepuurojen tulee antaa tekeytyä jääkaapissa jonkin aikaa ja siksi tämänkin tuorepuuron teen aina edellisenä iltana jääkaappiin valmiiksi. Olen huomannut, että kun aamupäivän touhottelen aina tehtävälistani parissa, huomaan aina juuri ennen töihin lähtöä, että hui kun kello on jo noin paljon ja taas tulee kiire tehdä ja syödä välipala. Siksi minusta on todella kätevää kun tähän välipalaan ei tarvitse tuhlata aikaa silloin juuri ennen töitä, vaan se on jo valmiina syötäväksi.

terveellinen tuorepuuro

Ainekset:

1 Banaani
1dl Kaurahiutaleita
1rkl Chian siemeniä
1dl Mantelimaitoa (makeuttamaton)
Mustikoita
Punaherukoita

terveellinen tuorepuuro
terveellinen tuorepuuro

Ohje: Aloita muussaamalla banaani kipon pohjalle. Lisää mukaan kaurahiutaleet, chian siemenet ja mantelimaito. Sekoita kunnolla. Lisää päälle marjoja maun mukaan. Laita jääkaappiin tekeytymään.

Kaurahiutaleiden ja mantelimaidon määrät ovat suuntaa antavia. Laitan ne yleensä aika mutu tuntumalla. Määrän voi itse määritellä omaan tarpeeseen sopivaksi, tärkeintä on vaan, että niitä laittaa suunnilleen saman verran kumpaakin, jotta koostumus säilyy hyvänä.

Mistä koostuu sinun suosikki tuorepuuro?

22. lokakuuta 2017

12x Kuvia puhelimen kätköistä


Kuvia puhelimen kätköistä

1. Satunnainen selfie eiliseltä. // 2. Niin ihanan piristävää, kun sininen taivas päättää tulla esiin. // 3. Suosikki yhdistelmä just nyt - nilkkurit, revityt farkut ja leoparditakki. // 4. Perinteinen sunnuntain aamiainen.

Kuvia puhelimen kätköistä

1. Rakastan kukkia ♥ // 2. SnapChatin filtterit on niin söpöjä. // 3. Housut, laukku, takki ja kello kaikki Espanjasta. Ihan suosikkeja kaikki. // 4. Espresso Housen porkkanamuffinssi on parasta. ♥

Kuvia puhelimen kätköistä

1. Työpiste ruokapöydällä, koska aina ei jaksa istua työpöydän ääressä. // 2. Rento päivän asu eiliseltä. // 3. Koti-ilta, oloasut ja punaviini - ihanan rento perjantai-ilta. // 4. Ahh kaalilaatikkoa ♥

20. lokakuuta 2017

10x Päivän positiiviset


Makoilen parasta-aikaa sohvan pohjalla täkin alla villavaatteet päällä ja juon kuumaa hunajateetä. Jep, arvasit oikein - olen kipeenä. Tuntuu, että tämä flunssapöpö, joka nyt jyllää vähän yhellä jos toisellakin on yrittänyt vallata minut jo pari viikkoa. Ja nyt tällä viikolla se sitten viimein voitti. Olen yrittänyt silti särkylääkkeiden voimin selvitä kaikista töistä muutamien päivien ajan, mutta nyt luovutin ja päätin antaa itselleni tämän päivän aikaa vain olla ja levätä. Hieman koitan tehdä töitä sohvan pohjalta mutta siinä kaikki. Huomenna kun olisi tarkoitus olla I Love Me -kunnossa!

Kun kipeenä elämä tuntuu aina astetta kurjemmalta, niin ajattelin tämän olevan mainio hetki keskittyä niihin hyviin asioihin ja pistää päivän positiiviset kehiin!

Päivän positiiviset

Nyt alkaa viikonloppu, jipii!

Huomenna I Love Me -messuille! (mikäli tästä vähän toivun)

Samalla näen huomenna rakasta ystävääni, jota minulla on jo niin ikävä.

Päivän positiiviset

Nämä kauniit kukat, jotka sain ihanalta uudelta tuttavuudelta. ♥

Ulkona on sininen taivas ja auringonpaiste.

Kaikki ulkona on nyt niin ihanan oranssia ja punaista. Rakastan ruskaa!

Päivän positiiviset

Pöydällä palaa vanilijan tuoksuinen tuikku. Niin ihanan söpöä.

Läheisten onni. Tulee ihan tippa linssiin kun saa kuulla ilouutisia rakkaimmilta.

Tv-sarjat. Paras asia kipeenä olemisessa on kun saa hyvällä omallatunnolla katsella kaikkia ihania tv-sarjoja ja vain rentoutua. Tänään voisin katsoa uusimmat idols jaksot..

Mua odottaa valmis kaalilaatikko jääkaapissa. Älkääs kuule yhtään nyrpistäkö sitä nenukkia siellä, tää on mun ihan suosikkiruokaa! ♥

16. lokakuuta 2017

Sisustushaaveita tällä hetkellä


Lähtökohtaisesti rakastan muuttaa kotini sisustusta tai kokonaan asuntoa aika tiuhaan tahtiin. Suurimmilta osin tämä on tapahtunut muuttona uuteen asuntoon (nimimerkillä "nyt on menossa minun 11. osoitteeni), mutta silloin kun olen asunut pidemmän aikaa samassa asunnossa, olen halunnut pistää sisustusta uusiksi aina vähän väliä.

Nyt olemme asuneet Teemun kanssa tässä samassa asunnossa yli neljä vuotta - mikä on itsessään jo melkein ennätys minulle yhdessä asunnossa - mutta asuntomme sisustus on vieläkin lähes kokonaisuudessaan sama kuin silloin muuttaessamme neljä vuotta sitten. Jotenkin kiire on vain pitänyt ajatukset ihan muualla. Voitte siis kuvitella kuinka paljon alan jo kaipaamaan muutosta! Muuttamassa tässä ei kuitenkaan ihan heti olla (vaikkakin meillä on Teemun kanssa jo ollut puhetta asiasta), joten olenkin ruvennut hieman haaveilemaan asuntomme piristämisestä sisustuksen kautta.
Sisustushaaveita

Päivänvalo ei tahdo kovin hyvin päästä asuntoomme, joten kotimme on yleisesti aika hämärä. Se on jo pitkään hieman vaivannut minua, joten haluaisin lisätä paljon valkoista kotiimme tuomaan lisää valoa. Haluaisin olohuoneeseemme maton, valkoisen sellaisen (oih, kuinka pitkään olen jo kuolannut jakardikuvioista mattoa). Se kuitenkin tarkoittaisi myös sohvapöydän vaihtamista, sillä tällä hetkellä meillä on sohvapöytänä iso arkku. Sen alle ei oikein voi laittaa mattoa, koska siivoaminen sen alta olisi mahdotonta sen painon vuoksi. Maton lisääminen olohuoneeseemme tarkoittaisi siis myös uutta sohvapöytää.

Viime vuosien saatossa olen rakastunut marmorikuosiin sekä kuparin/ruusukullan väriin, joten täydellinen sohvapöytä tietenkin yhdistäisi nuo molemmat, esimerkiksi yllä olevien pöytien tavalla. Lisäksi kaipailen kynttilänjalkoja, kukkavaaseja (miksei minulta löydy yhtään sopivan kokoista simppelin kaunista kukkavaasia?), koristetyynyjä (näitä kun ei ikinä voi olla tarpeeksi), lamppua makuuhuoneeseen yöpöydälle sekä neliön mallisia ruokalautasia (ihan random juttu, tiedän, mutta jotenkin se perus pyöreä lautanen vain kyllästyttää).

Ps. Blogissani on käynnissä I Love Me -messulippujen arvonta, käy osallistumassa arvontaan täällä, aikaa on huomiseen 17.10. asti. Arvonta on päättynyt.

13. lokakuuta 2017

Voita liput I Love Me -messuille!


I love me arvonta
Kuva: Messukeskus

Olen joutunut jo monen vuoden ajan jättämään I Love Me -messut välistä töiden takia, joten voitte kuvitella kuinka innoissani olen siitä, että pääsen tällä kertaa osallistumaan rientoihin. Ja kohtahan ne jo ovat täällä, nimittäin I Love Me -messut valtaavat Messukeskuksen jo ensi viikolla! Joko sinulta löytyy liput tähän vuoden suurimpaan kauneus- ja hyvinvointitapahtumaan? Jos ei, niin ei hätää, arvon nimittäin lukijoideni kesken 2 kpl yhden päivän lippuja tapahtumaan. Yksi lippu oikeuttaa yhteen omavalintaiseen päivään I Love Me -messuilla 20.-22.10.2017.

Huomasin muuten, että tänään on perjantai 13. päivä. Sen lisäksi, että minusta on ihana päästä kiittämään teitä blogini lukemisesta, minusta on myös aivan mielettömän ihanaa päästä lisäämään hieman hyvää onnea tähän epäonnen päivään! ♥

Osallistumisohjeet:

  1. Sinun tulee olla blogini lukija. Tämä tarkoittaa sitä, että tilaat blogiani jonkin kanavan kautta kuten esimerkiksi Bloglovinin, Bloggerin, Blogit.fi:n, Facebookin tai TheBlogJunglen kautta.
  2. Kerro kommenteissa mitä kautta seurailet blogiani ja lisää viestiin myös sähköpostiosoitteesi, jotta voin olla yhteydessä sinuun mikäli voitat arvonnan.
  3. Toisen lisäarvan saat jos seuraat myös Instagramiani @katariinahelen. Mainitsethan tästä kommentissasi.

Osallistumisaikaa on tiistaihin 17.10. asti. Ilmoitan voittajille henkilökohtaisesti keskiviikkona 18.10. Liput toimitetaan voittajille sähköisesti. Onnea arvontaan! ♥

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! Liput I Love Me -messuille voittivat Kati S ja Siinatar. Voittajiin on otetty yhteyttä henkilökohtaisesti. Oikein paljon kiitoksia kaikille arvontaan osallistuneille ja onnea voittajille! ♥

Ps. Jos bongaat minut messuilla, tule ihmeessä moikkaamaan!

11. lokakuuta 2017

Espanjan ostokset - osa 2

Espanjan ostosten esittely

Tämä video on jatkoa Espanjan ostosten esittely videolle, jonka julkaisin viime viikolla. Viime videossa kävin läpi kaikki vaatteet ja asusteet, jotka ostin Espanjan matkaltamme ja tällä videolla käyn läpi kaikki muut. Mukana muun muassa ihonhoitotuotteita, meikkejä ja sisustustavaroita. Toivottavasti pidät videosta ja nähdään taas pian!


PS. Jos ensimmäinen osa videosta on vielä näkemättä käy katsomassa se tästä!

10. lokakuuta 2017

Espanjan matka kuvina #2

Espanja kuvia

Täältä tulee loput kuvat meidän Espanjan reissusta! Oltiin siis Teemun kanssa koko syyskuu Espanjan Torreviejassa ja aiemmin jaoinkin jo tänne blogiin yhden satsin matkakuvia. Jos aiempi satsi kuvista on vielä näkemättä, pääset katsomaan ne tästä.

Yllä olevassa kuvassa hengaillaan meidän "kotialtaalla" eli meidän vuokra-asunnon altaalla. Ihanaa olla yksityisellä altaalla kun ei ole ikinä hirveitä määriä ihmisiä siellä sumpussa. Aina saa olla suhteellisen rauhassa.

Espanja kuvia

Minusta on aivan mieletöntä miten ihmiset osaavat tehdä näitä!

Espanja kuvia
Espanja kuvia
Espanja kuvia
Espanja kuvia
Espanja kuvia

Mun suosikki puistossa taas.

Espanja kuvia
Espanja kuvia

Oih, rakkauteni sushiin aina vaan kasvaa.

Espanja kuvia

1,5km pitkä aallonmurtaja Torreviejan satamassa. Käveltiin Teemun kanssa tuo puoliväliin asti. 

Espanja kuvia
Espanja kuvia

Piña Coladaa rannalla. Nuo on kyllä oltava maikeimmat drinkkilasit ikinä!

Espanja kuvia

Tätä näkymää ikävöin. Altailua palmujen alla. ♥